Toyota Material Handling Finland Oy toimii tänäkin vuonna yhteistyökumppanina Taitaja2012 – kilpailussa kuljetuslogistiikan saralla. Taitaja - kilpailut on järjestetty ensimmäisen kerran jo vuonna 1989. Ensimmäisissä kilpailuissa oli mukana noin kolmekymmentä nuorta kahdessa lajissa. Nykyisin lajeja on jo yli 40 ja kilpailijoita on lähes 500. Olemme erittäin iloisia saadessamme tukea nuorten koulutusta ja osaamista logistiikan alalla.
Taitaja2012 Jyväskylä on Suomen suurin ammattitaitotapahtuma, jonka kilpailuissa taitojaan mittelee 500 opiskelijaa. Yleisö pääsee seuraamaan ammattiin opiskelevien nuorten SM-kilpailua ja voi samalla tutustua laajasti eri ura- ja koulutusvaihtoehtoihin. Tapahtumassa yritykset kohtaavat nuorten kykyjen joukossa omia tulevaisuuden tekijöitänsä ja nuoret saavat tukea ammatinvalintaan. Tapahtuman teema on "Tee elämäsi paras valinta", ja siihen odotetaan 30 000 kävijää.
Taitaja2012 Jyväskylä -tapahtuman järjestää Jyväskylän koulutuskuntayhtymä yhteistyössä Keski-Suomen elinkeinoelämän ja oppilaitosten kanssa. Taitajan taustaorganisaationa toimii Skills Finland ry.
Taitaja2012 - Ammattitaidon SM-kilpailu Jyväskylässä pidetään 24. - 26.4.2012
Lisätietoja löydät osoitteesta www.taitaja2012.fi